Kasvi

  Sunnuntai. Kello on n. 9. Menen katsomaan, mitä sähköpostiin on tullut. Sieltä löytyy tieto, että torstaisen magneettikuvan tulokset ovat valmistuneet. No totta kai menin heti lukemaan, mitä siellä kerrottiin, eihän sieltä mitään selvästikään löydy... Meningiooma... Schwanooma... painaa selkeästi aivorunkoa... yhteenvedossa se kamalin sana ikinä:  TUUMORI! Ei jumalauta, mulla on aivokasvain! Google oli hetken aika ahkerassa käytössä. Aluksi se ei edes tuntunut todelliselta: mä luen jonkun muun tietoja. Hetken asiaa sulateltuani iski paniikki, ei voi olla totta, ei mulla mitään aivokasvainta voi olla. Tässä on nyt tapahtunut joku sekaannus. Alan ilmoittelemaan läheisille, jotka ovat yhtä järkyttyneitä kuin minä. Mikään ei tunnu todelliselta. On kuin olisi nähnyt painajaista ja kohta herään ja kaikki on hyvin. Itkemisestä tulee ihan hirvittävä päänsärky ja väsymys ja menen hetkeksi nukkumaan. Kun parin tunnin päästä herään, ensimmäinen ajatus on, että toivottavasti näin unta. Ikävä kyllä se teksti edelleen seisoo siellä nettipalvelussa. Illalla tulee kiukku: miten on mahdollista, että tällainen tulos on edes voitu laittaa sinne nettipalveluun?! Eihän tuollaista tietoa kuulu lukea jostain vaan sen kertoo lääkäri. Kaikki, joiden kanssa asiasta keskustelen ovat samaa mieltä. Yritän rauhoittua ja käyn koiran kanssa ulkona. Yöllä saan nukuttuakin ihan hyvin, asia ei vielä ole uponnut täysin.

 Aamulla ensimmäinen ajatus on taas se kasvain. Soitan ajanvaraukseen ja kysyn, pääsisinkö puheisiin lääkärin kanssa mahdollisimman pian. Lääkäri ei ole maanantaina töissä, mutta jätetään kiireellinen soittopyyntö. Menen töihin, mutta vähän myöhässä, että sisko voi kertoa siellä asiasta ilman, että minä olen paikalla. Pyysin siskoa sanomaan, ettei mulle saa puhua asiasta, jos en itse ota puheeksi. Ei vaan pysty puhumaan muiden kuin perheen kanssa asiasta, vaikka ei se mikään salaisuuskaan ole. Kyllä se jossain kohtaa valkenee jopa vakkariasiakkaille, joten mitä sitä peittelemään. En vaan halua vielä siitä puhua, koska itku on koko ajan vain sanan päässä. Sisko on niin kiukuissaan siitä, että tieto oli noin luettavissa, että soittaa asiasta. Henkilö, jonka kanssa sisko puhuu, on aivan kauhuissaan; ei tuollaista olisi edes saanut tapahtua! Ei tuollaisia tuloksia ole lupa laittaa potilaan luettavaksi omin päin, vaan ne ilmoitetaan hoitavalle lääkärille, joka sitten kertoo asiasta potilaalle. Näin kuvittelinkin, mutta jollain oli sattunut jonkinlainen moka. Sitä ei nyt voi mitenkään korjata, luettu mikä luettu, mutta voisivat korjata systeemejään, ettei kenenkään muun tarvitse käydä läpi samaa piinaa.

 Menen nukkumaan aikaisin, ettei tarvitse ajatella asiaa. Herään puolen yön jälkeen, kun on niin kuuma, ja silloin se iskee: mulla on aivokasvain. Tulee taas kerran itku. Tiedän jo, että kyseessä on yleensä hyvänlaatuinen kasvain, mutta se ei nyt paljon lohduta. Mulla on päässäni jotain, joka ei sinne kuulu. Loppu yö onkin sitten aika levoton ja olen aamulla todella väsynyt. Menen töihin ja odotan, että lääkäri soittaa. Soittoa ei kuulu. Kello käy puolta päivää, eikä soittoa ole vieläkään tullut. Alan jo ärsyyntyä. Jos jätetään tuommoisesta asiasta kiireellinen soittopyyntö, eikä sitten soitetakaan... Lopulta soitan taas sinne ajanvaraukseen ja kysyn, missä mättää. Pyyntö on kyllä välitetty eteenpäin, mutta lääkäri ei ole vielä soittanut muitakaan pyyntöjä. Jään odottamaan. Vihdoin kolmen aikoihin puhelin soi. Lääkäri soittaa ja vähän kummissaan kyselee, että olit jättänyt soittopyynnön vaikka sulla on aika seuraavalle päivälle. Sanon, että juu mutta kun haluaisin tietää vähän etukäteen mistä on kyse. Lääkäri menee hiljaiseksi hetkeksi ja minä jatkan, että olen lukenut asiasta nettipalvelusta, vaikka tiedon ei olisi siellä pitänyt olla. Lääkäri on aivan kauhuissaan. Ei ole totta, onko sen joku laittanut sinne?! Pahoitteli asiaa ja lupasi olla ko. tahoihin yhteydessä, ei noin olisi saanut tapahtua. No, nähty mikä nähty, on ollut aika kamalat pari päivää. Lääkäri lohduttaa, että kyseessä tosiaan on hyvänlaatuinen, hidaskasvuinen kasvain, joka on kaikessa rauhassa kasvanut siellä jo vuosia. Ei tarvitse pelätä, että se leviäisi mihinkään ja se kyllä leikataan pois. Kerron ottaneeni selvää netistä, minkälaisesta kasvaimesta on kyse. Lääkäri kieltää hakemasta yhtään lisätietoa netistä, hän kyllä selittää vastaanotolla kaiken.  Lääkäri yrittää rauhoitella ja sanoo, että vastaanotolla sitten jutellaan asia halki ja laitetaan asiat eteenpäin. Puhelu lohduttaa hiukan, mutta ei se vielä poista sitä ajatusta, että mulla on päässä "alien", joka ei sinne kuulu. Ja vaikka tietää, ettei se uhkaa henkeä eikä leviä ja on ihan rutiinia lääkäreille, niin silti pelottaa ihan pirusti. Joku alkaa ropeltamaan mun pään sisällä, ei ihan kamalan kiva ajatus. Ja tottakai mieleen tulee kaikki toipumiseen liittyvät asiat, palaanko entiselleni, meneekö kaikki hyvin ja kauanko toipuminen kestää. Tiedän olevani hyvissä käsissä, ei siinnä mitään, mutta silti pelottaa ihan sikana, eikä itkukaan ole kaukana. Pystyn välillä puhumaan asiasta ihan rauhallisesti itkemättä, välillä taas ei tarvita kuin joku yksi sana muilta ja "tulvaportit aukeaa". Rauhallisena pitäis pystyä olemaan, mutta se on todella vaikeaa eikä mihinkään pysty keskittymään. Toivottavasti huominen vastaanottokäynti helpottaa edes hiukan.