perjantai 28. elokuuta 2015

Ärsy

 Tämä viikko on ollut ihan kamala. Olen joka päivä mennyt nukkumaan 9 - 10 aikaan illalla, totta kai heräilly yön aikana koska on kuuma ja sitten 8 aikaan on soinut kello. Olen ollut ihan kuoleman väsynyt kun kello soi. Ja töissä tietysti mitään ymmärtämätön zombie. Olen laskenut tunteja, koska pääsee taas nukkumaan, mikä ei tietenkään auta. Perjantai oli kaikkein kamalin päivä, kun väsytti eikä mikään tahtonut pysyä käsissä. Yritin laskea kolikoita, mutta piti antaa periksi kun pudottelin niitä pitkin lattiaa. Sekin alkoi loppujen lopuksi ärsyttämään, kun pudottelin kaikkea. Onneksi astiat on säilyneet ehjinä!

 Vieläkään ei sairaalasta ole kuulunut mitään. Sekin stressaa, kun ei tiedä yhtään koska sinne joutuu ja uskaltaako mitään suunnitella. Koirankin lääkärin jouduin siirtämään, koska en sille päivälle saanut sille varamiestä, jos itse olen toipilaana. Kaikki on koko ajan vaan "jos". Ärsyttää. Ja tämä väsymys... se ottaa hermon päälle ihan tosissaan. Nukkuisin vaikka kellon ympäri, mutta kun ei voi. Jostain syystä herään aina jossain vaiheessa ja yleensä vielä monta kertaa. Sekin ottaa kupoliin, ettei tiedä, olenko vaan laiska, vai onko tämä väsy tuon alienin aiheuttamaa. Kaikki ärsyttää. Kirjottaminenkaan ei tahdo sujua, kun sormet löytää koko ajan vääriä kirjaimia. Ärsyttää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti