Jännän äärellä

No niin. Pölyn laskeuduttua tarkistamme tilanteen. Eli karppikokeilu meni vähän reisille. Nyt saa nämä kaikenmaailman hömpötykset minun puolestani olla. Ei niistä mikään ole toiminut kuitenkaan. Yksi asia elämässä on pysyvää: läski. Joten en viitsi nähdä asiasta painajaisia. Juu, olisihan se mukavaa saada edes sairaalassa tulleet kilot pois, mutta "not in the cards", kuten Lontoon kielellä sanotaan, eli homma on mitä on. Pyörätuolissa ei pysty laihduttamaan, en ainakaan minä. Sokerilla mässäämistä voisi tosin vähentää. Kovin sokeriset "herkut" kun välillä maistuvat vähän ällöltä. Sitä voisi tietenkin kokeilla. Olenhan kerran pystynyt olemaan täysin ilman sokeria 2 kuukautta. Se oli aikamoista kidutusta, mutta pystyin kuitenkin. Sinä aikana lähti painostakin 6 kiloa. Samaan en kyllä toiste ryhdy, mutta vähentäminen ei olisi ollenkaan pahitteeksi.

 Alettiin miehen kanssa vähän miettimään kauppalaskujamme. Kahden hengen pienituloiselle taloudelle on himpun verran liikaa, jos ruokakauppaan menee joka kerta 70 - 80€ ja siellä kaupassa käydään pari kertaa viikossa. Nyt meni kukkaronnyörit kiinni. Tästä lähin yritämme, että kauppaan menisi n. 50€/viikko. Eli punalaput ohoi. Olemme kieltämättä olleet turhan "snobeja" alennuslappujen suhteen, mutta siihen tulee nyt muutos. Pakkanen on keksitty ihan tarkoitusta varten.
 Päätimme, että ruokarahat laitetaan ihan erikseen omalle tilille, mistä ei sitten makseta mitään muuta. Tai sanon päätimme, minä päätin. Näin kauppalaskujen seuraaminen on paljon helpompaa. Tällä viikolla ei ruokakauppaan ole mennyt kuin alle 30€, mutta se toki johtuu siitä, että jääkaappi ja pakastin ovat edelleen aivan täynnä. Eli sitä totuutta siitä, miltä 50€/viikko ruoat todella näyttävät, ei vielä tietenkään tiedä.
 Yksi asia, mikä pienentää kauppalaskua, on leipä. Tai siis itse tehty leipä. Olen ennenkin kauhistellut ostoleivän hintaa. Yhden miltäänmaitumattoman osto"limpun" hinnalla saa reilustikin pussin jauhoja, josta tekee kolme, neljä leipää. Ruisleipä maksaa, leivästä riippuen, puolentoista - kahden euron paikkeilla, kun taas esim. Myllärin ruisleipäaines maksaa alle 3€ ja pussista tulee 6-7 leipää! Lisäksi tarvitaan vain hiivaa ja vettä. Onhan se tottakai helpompaa mennä kauppaan ja ostaa se leipä. Ei tarvitse nähdä vaivaa, eikä sen uunin lämmitys tietenkään ilmaista ole. Mutta eihän sitä lämmitetä yhtä leipää varten. Uuni vie maksimissaan 2 kWh ja se on leipiä paistaessa päällä pari tuntia, eli yhtä leipää kohen ei hinta päätä huimaa. Kaikkein ihaninta olisi leivinuuni, mutta niiden hinnat hipoo pilviä. Pitäisi olla himoleipoja, että sen saisi leipomalla maksuun järkevässä ajassa. Toki se talvella vähentäisi lämmityskuluja ja siten maksaisi itsensä takaisin. Saisikohan niitä semmoisella osamaksusopimuksella, että maksetaan sillä kertyvällä säästöllä...

No mutta. Tänään pitäisi leipoa nyt sitten ensimmäistä kertaa. Siis olenhan minä leiponut leipää useinkin, mutta mies ei ole ja itse en pysty. Joten mies leipoo leipää ensimmäistä kertaa minun valvonnan alla. Tosin fysioterapeutti sanoi eilen, että minun pitäisi kokeilla leipoa itse. Olisi hyvää harjoitusta vammautuneelle kädelle. No jää nähtäväksi.
 Mies lupasi tehdä tänään myös makeita leipomuksia. Ehdotin brownieita. Löysin tässä aamulla nettiohjeita selaessani suklaa-kesäkurpitsabrownien ohjeen. Sitä pitää ehkä kokeilla. Ja osan sokerista voisi korvata vaikka taateleilla tai omenalla. Tai molemmilla. Elämme jänniä aikoja...